Uusi-Seelanti | Pia ja Anja reissaa 31.-5.3.2025

16.2.2025, Melbournesta Christchurchiin

Askeleita 5144.
Aamulla herätys 4.10 Melbournessa, taksi tuli hieman etuajassa 5.05 ja vei meidät lentokenttäbussiterminaaliin. Bussi lähti heti, kun olimme nousseet kyytiin ja se oli kahta paikkaa lukuunottamatta aivan täysi, olimme kentällä noin 5.45. Aamulla satoi kaatamalla.

Matka lentokentälle taittui nopeasti pilkkopimeässä ja olimme hyvissä ajoin kentällä. Suositus oli kolme tuntia ennen koneen lähtöä. Aikansa meni ennen kuin löysimme Quantaksen tiskit ja odottelimme hetken ja sitten pääsimme laukuista eroon ja saimme boarding passit. Koneeseen sai lisäksi viedä repun ja ihan reilun kokoisen käsilaukun. Pia kulki rinta rottingilla uuden laukkunsa kanssa pitkin kentän auloja.

Suuntasimme turvatarkastukseen. Ennen kuin sille alueelle pääsi, vastassa oli lentokenttähenkilökuntaa tarkistamassa, että kaikilla alueelle menijöillä oli varmasti boarding passit. Meidän takana oli kiinalainen perhe, jotka yrittivät turvatarkastukseen kärryjen ja aika isojen laukkujen plus kahden ison pahvilaatikon kanssa. Virkailija stressaantui eikä katsonut kunnolla meidän korttejamme, vaan alkoi aika ärsyyntyneenä opastamaan kiinalaisia check in-tiskille. Ihan niin kuin telkkarissa.

Varsinaisessa turvatarkastuksessa oli virkailija tiukasti ohjaamassa, kuka meni mihinkin pisteeseen, siitä ei neuvoteltu. Meidän pisteessämme oli jumi, laukkuja ei mennyt norminopeudella läpi ja jouduimme siinä odottelemaan vähän pidempään. Meidän käsilaukkumme ja reppumme menivät mallikkaasti läpi, samoin me. Mikään laite ei piipannut.

Turvatarkastukseen ei saanut viedä vettä eikä ruokaa. Jos osti kentältä vettä, sitä ei saanut viedä koneeseen.

Kuljimme massiivisen verovapaan kaupan läpi ja tutkimme hieman kenttää ennen kuin menimme aamuteelle ja söimme pienet vegequichit ja juttelimme mukavan irlantilaisen miehen kanssa, joka oli menossa viikoksi Balille ennen palaamista kotiin.

Menimme portille ja siellä oli katosta lattiaan olevat ikkunat, joista näki kentälle ja seurasimme pitkään lentokenttähenkilöstön työskentelyä ulkona. Miten laukut ja tarjoilukärryt tuotiin ja haettiin, miten koneet työnnettin parkkipaikalta käännöspaikalle, jne. jne.

Koneemme oli myöhässä ja se tuli vasta, kun sen olisi jo pitänyt lähteä (9.10). Hyvin sujuvasti kaikki meni ja pääsimme koneeseen noin 9.50. Kone oli lähes täysi, käytävä keskellä ja kolme penkkiä per puoli. Paikat olivat hyvin kapeita ja teki meillekin tiukkaa, puhumattakaan meitä paljon isommista matkustajista. Tarjolla oli kolme lounasvaihtoehtoa ja viini ja vesi eivät maksanut mitään plus jälkkäriksi oli juustoa ja riisicrakkereitä.

Olimme tehneet tulliselvitykset edellisenä iltana netissä, mutta aloimme epäröidä, saako pastilleja viedä maahan, kun periaatteessa kaikki ruoka oli kiellettyä. Samoin esim. pienet matkashampoo- tai pesuainepullot, jos ne eivät olleet kaupallisissa pakkauksissaan. Pia oli aamulla kaatanut shampoon, suihkusaippuan, ja hoitoaineen viemäriin. Puolikkaan pullon miselivettä hän jätti laukkuunsa uhallaankin. A:lla oli aski Sisuja matkalaukussa, puolikas aski käsilaukussa ja P:llä oli pastilleja käsilaukussa. Täytimme kortit koneessa ja ilmoitimme, että meillä on ruokaa. Odotimme innokkaina seuraumuksia.

Laskeuduimme puolisen tuntia aikataulusta jäljessä. Ensin menimme passiautomaateille, tullausselvitykset passien välissä. Molemmat pääsimme alta aikayksikön niistä läpi. Tällä kertaa Anja ei pärjännyt Pialle, joka pyyhkäisi laitteista täysi prona läpi! Sieltä menimme noutamaan matkalaukkujamme, jotka tulivat tosi nopeasti. Sitten menimme yhdessä tullivirkailijan puheille innoissamme. Kaikki joutuivat tekemään tämän, selvityksestä viis. Kerroimme, että olimme tehneet netissä selvityksen ja siihen korjauksena olimme lisänneet fyysisille korteille ruuan. Näytimme pastillit ja kesken esityksemme, meidät ohjattiin eteenpäin!? Saimme keltaisen lipun, jossa oli numero kolme ja menimme sen mukaisesti läpivalaisulaitteelle.

Siellä läpivalaistiin matkalaukku, reppu ja käsilaukku. Eikä mitään tapahtunut. Meidät ohjattiin ripeästi alueelta ulos tuloaulaan. Pettymys oli suuri!

Menimme infotiskille selvittämään, miten pääsisimme kaupunkiin. Meidät ohjattiin paikallisliikenteen bussipysäkeille ja nousimme bussiin. Kun A rupesi sitten kyselemään, millä pysäkillä pitää jäädä pois, jos haluaa Kilmore Streetin lähelle, meidät ohjattiin toiseen kaupunkibussiin ja kuskia ohjeistettiin potkaisemaan meidät ulos,kun olimme oikealla pysäkillä. Löysimme hotellin helposti ja kirjauduimme sisään.

Meillä on taas huoneisto; erillinen makkari ja olohuone- keittiö yhdistelmä sekä erillinen kylppäri. Hieman on kulahtanutta, mutta huoneisto on suhteellisen siisti. On meillä parvekekin.

Hissi toi meidät viidenteen kerrokseen ja hissin ovista avautui upea näkymä, ks. kuva.

Otimme ensin huoneistosta kuvat ja aloimme sitten availla laukkuja. Pian uusi laukku totteli, mutta Anja ei saanutkaan laukkuaan auki. Laukussa kiinteänä oleva numerolukko ei yksinkertaisesti toiminut. Ei vaikka Piakin kokeili, lukko ei hievahtanutkaan. A päätteli, että se on mahdollisesti avattu TSA avaimella, joilla saa kentällä kaikki laukut ja lukot auki . Kokeilimme varovasti lukon avaamista pinseteillä, mutta ei sujunut tiirikointi niin kuin telkkarissa. A guugeloi, missä on Samsonite myyjä, ideana viedä laukku sinne näytille huomisaamuna. Sitten A keksi, että pyydetään respan naista soittamaan lentokentälle ja kysymään saisivatko he sen avattua.

Läksimme läheisen joen vartta kävelemään. A mussutti vihaisena mennessään vähän matkaa. Sitten oli pakko alkaa ihailla aivan upeita maisemia, rakennuksia, siltoja, kukkaistutuksia jne. Kävelimme onnessamme noin kilometrin päähän hotellistamme, kunnes tuli suuri ylläri vastaan. Kaikki ravintolat ja baarit olivat auki (huom: tänään on sunnuntai) ja aivan täysiä! Olimme aivan ihmeissämme. Löysimme aivan ihanan ravintolan ja sen yhteydessä olevan baarin ja menimme drinksuille. Tiedustelimme myös mahdollisuutta ruokailuun, mutta ensimmäinen pöytä vapautuisi vasta 20.30, joten päätimme, ettemme syö siellä.

Kävelimme kuvia ottaen takaisin hotellille ja menimme respaan kysymään, oliko hän pystynyt yhtään selvittämään asiaa. Hänelle oli neuvottu, että laukun voi tuoda kentän help deskiin ja he avaisivat laukun meille. Ilon ollessa ylimillään, menimme hotellin pieneen ja hieman nuhjuiseen ravintolaan syömään ilman sen suurempia odotuksia. Pia tilasi kasvispastan ja Anja kaksi haloumi-salsatacoa, pehmeillä kuorilla pakollisten ranskisten kanssa. Annokset maksoivat noin 12,20 € ja olivat paljon odotuksiamme paremmat.

Tänään mennään lainahammasharjalla ja huomenna viedään Anjan laukku kentälle avattavaksi. Sitten on koko päivä aikaa nauttia Christchurchista.

16.2.2025 päivän eka selfie

16.2.2025 Näkymä hissin oven avautuessa

16.2.2025 makuuhuone

16.2.2025 olohuone 1 ja 2

16.2.2025 päivän toinen selfie

16.2.2025 joen varrelta

17.2.2024, Christchurch

Askeleita 15786.

Aamu alkoi vauhdikkaasti. Lähdimme suoraan kentälle ja juutuimme aamuruuhkaan. Matka kesti vajaat 40 minuuttia. Kuski oli pahoillaan ja antoi meille 7 NZD alennusta, n. 4,20€.

Menimme ensin infotiskille ja selitin, että tarvitsemme help deskiä. Oikein iloinen mies selitti, että menkää minkä tahansa lentofirman tiskille. Kerroin, nätisti, eikä mennä ja että puolestamme oli soitettu ja meidän piti nimenomaan mennä help deskille. No sitten hän soitti jonnekin ja käski mennä Airport Services henkilökunnan puheille, he avaavat laukun. Selvisimme aika monimutkaisesta reitistä lentokentän kulissien taaksi ja he sanoivat, että menkää minkä tahansa lentoyhtiön erikoissuuret matkatavarat -tiskille. Anja meni ihan sekaisin, koska check in heidän sanomanaan kuulosti chickeniltä ja tivasin, että mitä he oikein vitsailevat. Lopulta löytyi yhteinen sävel, ja painelimme ensimmäiselle ko. tiskille. Siellä sitten hyvin avulias mies sai puolet lukosta auki käsin, mutta joutui lopulta viemään laukun takahuoneeseen ja avaamaan lukon TSA -avaimella. Hän rohkaisi Anjaa vaihtamaan lukon numeron, mutta emme ota sitä riskiä, koska lukossa on vikaa ja se aukeilee puoleenväliin ihan itsekseen.

Onneksi Pialla on tarpeeton matkalaukkuvyö, jonka viritämme A:n laukun ympärille, matkalaukun päätyreunoissa on omat pienemät lukot (ei numerolukkoja), joten pärjäämme varmasti niin. Tarvittaessa A ostaa uuden laukun.

Iloisin mielin söimme aamupalaa kentällä ja tulimme paikallaisbussilla hotellin liepeille.

Aamutoimien jälkeen päätimme kävellä rautatieasemalle ja tarkistaa paikat. Pia suunnisti ja Anja käveli iloisesti osoitettuun suuntaan. Yhdessä vaiheessa Pialta loppui usko ja Anja meni hätyyttelemään ohikulkijoita. Ensimmäinen (mies) kertoi, että suunta on aivan oikea, mutta sieltä ei kulje junia?! Anja siinä ihmeissään selittämään, että varmasti kulkee, meillä on liputkin. Mies kysyi minne olette menossa ja kun mainitsin Pictonin, hän sanoi ai jaa, no sinne kyllä menee juna. Mitään muita junia siellä ei siis kulje. Jatkoimme matkaa ja taas Pialta loppui usko ja Anja meni hätyyttelemään eloisaa naisryhmää. Olimme edelleen oikealla reitillä, ensin piti mennä over bridgen yli. Odotimme sen oleva kadun yli menevän jalankulijasillan niin kuin Singaporessa, missä niitä on 500 metrin välein. No ei, tämä oli ainakin kilometrin pituinen. Taivalsimme sen ja radan yli ja läksimme osoitettuun suuntaan. Kuljimme täysin yllättäen melkoisen ison outletkylän läpi ja sen perukoilta löysimme rautatieaseman. Hyvin oli piilotettu!

Yhtään ainutta kylttiä rautatieasemasta ei ollut missään koko, ehkä noin neljän kilometrin, matkalla. No, asema onkin aika uusi, avattu vuonna 1993, lasia ja kromia ja se näytti pikkuriikkiseltä lentokentältä; check in -alue ja odotustilat plus vessat. Tässä Christchurchin kahden aiemman rautatieaseman (ja myös tämän kolmannen ) historiasta: https://en.wikipedia.org/wiki/Christchurch_railway_station,_New_Zealand

Palasimme helpottuneina 50 metrin päässä olevaan outletkylään ja aloimme shoppailla. Pia osti kaksi mekkoa ja Anja yhdet punaiset nahkasandaalit ja erittäin kirjavan ja värikkään mekon. Otimme päiväkahvit ja päätimme ottaa bussin keskustaan. Eihän täällä ota Erkkikään selvää, mihin suuntaan bussit kulkevat, ja kyselimme taas ohikulkijoilta apua. Lopulta tuli bussi ja kerroimme, että keskustaan pitää päästä. Ratissa istui aivan ihastuttava, ujohko mies noin 60 v., joka hyyyyvin rauhallisesti selitti (Anja ehti jo hieman steppailla paikallaan), että ensin pitää mennä Riccartoniin ja siellä pitää vaihtaa toiseen bussiin. Meitä nauratti kovasti ja kiitimme kohteliaasti ja yritimme änkeytyä samalla penkille. Ei siihen kyllä kahta mahtunut ja käytävän puolella istuvan toinen pakara mahtui kyytiin, toinen ei. Nauroimme tätä ihan hysteerisenä ja osa muista matkustajista osallistui mekkalointiimme.

Kuski komensi varovasti meidät oikella pysäkillä ulos ja neuvoi kahteen kertaan, mistä pääsee kadun yli ja kertasi bussilinjojen numerot (3,5 tai 80). No, pysäkille tulikin linjan 5 bussi, mutta me olimme vielä pienen matkan päässä ja päätimme, ettemme juokse. Bussi vaan seisoi pysäkillä ja kun pääsimme kohdalle, ovet lensivät auki. Kuski sanoi odottaneensa juuri meitä leidejä ja hymyili leveästi. Ensin luulimme sitä vistiksi. Sitten aloimme miettimään, olisiko ujo kuskimme jotenkin pystynyt soittamaan linjan viisi kuskille ja pyytänyt häntä odottamaan meitä ko. pysäkillä. Tätä emme koskaan saa tietää……

Bussi ajoi todella hienon terminaalin sisäpihalle ja kun bussin ovet aukesivat, sekä etu- ja keskioven kohdalla oli avoinna oleva ovi terminaaliin. Sateella olisi päässyt kuivin jaloin sisään. Terminaali oli siis kaiken ytimessä (umpikeskustassa) ja lähdimme iloisesti kiertämään keskustaa. Täällä ei ole korkeita rakennuksia eikä pilvenpiirtäjiä, keskustan rakennukset olivat yksi-kolmekerroksisia. Ja ihan sattumalta Anja löysi toisen mekon ja Pian ei tällä kertaa mitään. Mekko maksoi 38 €.

Ja sitten olikin drinksuaika, kello oli 15.50. Löysimme kivan baarin/loungen, joka avautui vasta neljältä, joten menimme vieressä olevan H&M:n sisustusosastolle. Joimme ranskalaiset rosécremantit ja tarjoilija siinä jutteli kanssamme. Hänen isoäitinsä asuu Moldovassa ja on sairaalassa. Siellä on niin kylmä, että peitot ja lämmittimet eivät enää riitä!?

Jatkoimme hieman keskustassa kiertelyä ja menimme sitten syömään. Otimme jaettavan annoksen lammasta mihin sai valita kolmet lisukkeet. Eteemme tuotiin kaikki samalla alustalla ja ruokaa oli kyllä melko paljon, hinta noin 28 euroa per pää. Emme me kaikkia lihoja jaksaneet syödä, vaikka hirveän hyvää se olikin. Nautimme täyden ravintolan seuraamisesta ja totesimme, että joka paikassa on paljon saksalaisia (!?). Yhden ruotsalaisen pariskunnan bongasimme kyllä keskustassa hieman aiemmin. Brittejä täällä vilisee.

Lyllersimme lähimarkettiin ja ostimme aamiaiseksi kreikkalaiset jugurtit hillolla ja kaksi omenaa per pää, ettei heti kuolla nälkään huomisaamuna.

Taksi on tilattu 5.45, juna lähtee seiskalta ja Pictonissa olemme jotain 12.35. Junassa on lasikatto ja lasihyllyt, joten vaunuun ei saa viedä reppuja eikä matkalaukkuja pimentämään maisemia. Hyllyille ei siis vissiin saa laittaa mitään.

Lessons learned:

1. Uusi-Seelanti sopii meille paremmin kuin Melbourne.

2. Täällä on rauhallisempaa ja paljon siistimpää. Esim. kerjäläisiä, kodittomia tai huumeheppuja on huomattavasti vähemmän.

3. Täällä on halvempaa kuin Australiassa.

4. Porukat ovat yliavuliaita ja kiinnostuneita tietämään, mistä olemme. Yllättävän moni tietää Suomesta jotakin.

5. Hirveästi olemme bonganneet Koneen hissejä ja rullaportaita koko matkan aikana kaikissa maissa.

6. Anja unohti aamuhässäkässä laittaa aurinkosuojaa. Nenä, otsa ja oikea olkapää paloivat lievästi. Nenä on melko rumana.

7. Täällä tuulee aina, joten A pysty käyttämään hattuaan.

8. Koulut päättyvät 14.45-15.00 ja yhtäkkiä teinejä on bussit ja keskusta pullollaan (lievästi liioteltuna).

17.2.2025 päivän selfie

17.2.2025 maisemia

17.2.2025 drinksuaika

17.2.2025 juomapiste puistossa, kaksi korkeutta; lapsille ja aikuisille

17.2.2025 ruuan odotusta

17.2.2025 ruoka

Nuo pyöreät ruskeat tötteröt ovat ylikypsää lammasta, mikä suli suussa. Lisukkeina peruna-parmesaanikakkua, vihreitä papuja ja paksoita sekä salaattia.

18.2.2025
Christchurch – Picton
Askeleita (kello 16.20) 5522 ja kello 19.02 9709.

Herätys oli kello 4.45, mutta olimme molemmat jo hereillä aika huonosti nukutun yön jälkeen. Aamutoimien jälkeen menimme aulaan odottamaan taksia, mikä oli jo tullut etuajassa.

Olimme asemalla 5.50 ja check-in aukesi 6.15. Olimme kolmas seurue paikan päällä. Me ensinnä tulleet muodostimme jonon ja, kun ensimmäinen pari pääsi tiskille, juuri sisään tullut kolmen naisen seurue yritti etuilla. Ensin puuttui asiaan virkailija ja sitten A . Jonoja olisi pitänyt olla kaksi, ostettu palvelu määräsi kumpaan pitää mennä. Me pääsimme väärästä jonosta kolmansina (oikeassa järjestyksessä) hoitamaan asiamme. Laukut punnittiin, niihin kiinnitettiin määränpään lappu, mutta laukut piti itse viedä tavaravaunuun.

No, sen check- in aukesi vasta jotain 6.40, mutta juttelimme yhden Cambridgestä olevan pariskunnan ja heidän kanssaan matkustavan australialais-intialaisen pariskunnan kanssa niitä näitä, kunnes oli aika luovuttaa laukut. Koko ajan satoi enemmän tai vähemmän.

Olimme vaunussa C, mikä oli junan toiseksi taimmainen vaunu. Meidän perässä oli maisemavaunu, jossa ei ollut ikkunoita eikä koko seiniä, vaan osittaiset kaiteet. Sieltä pystyi hyvin valokuvaamaan.
Juna lähti aikataulussa tasan kello 07.00. Odottelimme ehkä puoli tuntia ja haimme sitten voileivät ja teet aamiaiseksi. Matka kestäisi 5 h 40 min. Sää vaihteli koko ajan; välillä satoi ja välillä paistoi aurinko, sumua oli paikoin runsaasti. Rata kulki yhdessä vaiheessa ihan rantaviivaa pitkin/rantaa pitkin n. 100 kilometriä. Välillä oli niin sumuista, ettei merta näkynyt vaikka olimme noin 30 metrin päässä. Maisemat vaihtuivat, näimme paljon lampaita, lehmiä ja hevosia ensimmäisen parin tunnin aikana. Sitten alkoi olla viiniviljelmiä. Meren läheisyydessä näimme kymmeniä ellei satoja hylkeitä ja runsaasti erilaisia merilintuja. Lisäksi näimme paljon kauriita ja muutaman vuohenkin.

Viiniviljelmät olivat paikoin valtavia. Olemme nyt Malboroughjn viivinviljelyalueen kupeessa.

Saavuimme ajallaan Pictoniin ja haimme laukkumme, kun ne oli nostettu tavaravaunusta laiturille. Kävelimme motellille, se kesti n. yhdeksän minuuttia. Saimme heti huoneemme. Meillä on kaksi sänkyä, vuodesohva, pöytä +tuolit, keittokomero ja terassi, josta on näkymä marinaan. Kylppäri on iso ja laskutasoa on runsaassti lavuaarin molemmin puolin. Yes!

Pyysimme suosittelemaan ruokapaikkaa ja menimme Oxley’siin. Söimme pääruuaksi päivän kalan, sen kanssa tuli paahdettuja vihanneksia (perunaa, palsternakkaa ja porkkanaa) sekä taivaallista rakuuna-rieslingkastiketta. Hinta noin 28 euroa ja ruoka oli aidosti todella herkullista. Päivän kala kyllä mainittiin, mutta emme tunnistaneet sitä: https://www.oxleys.co.nz/menu . Jälkkäriksi Pia otti pistassitiramisun ja A kiwikompotti pannacotan. Hyvää oli eikä liian makeaa.

Kävelimme ravintolasta laivaterminaaliin, noin 600 metriä ja sitten keskustan ainoalle pääkadulle. Kun olimme kulkeneet sen yhteen suuntan, taivas auksesi ja vettä tuli noin 10 minuuttia kaatamalla. Sitten jatkoimme kauppojen läpikäymistä, mutta mitään ei tarttunut mukaan.

Motellille tultuamme, kysyimme hyvää aamiaispaikkaa ja sinne (Seabreeze) menemme huomisaamuna ajoissa.

Tänään on huoltopäivä; hiukset pitää pestä, kynsilakat huoltaa, kulmakarvat värjätä jne.

18.2.2025 päivän selfie

18.2.2025 alkumatkan maisemia 1

18.2.2025 alkumatkan maisemia 2

18.2.2025 rantaradalta 1

18.2.2025 rantaradalta 2

18.2.2025 rantaradalta 3

18.2.2025 sängyt ja keittokomero

18.2.2025 meidän terassimme

18.2.2025 Oxley's

18.2.2025 Iltakävelyllä

18.2.2025 Motelli sillalta

Vaalenkeltaisen rakennuksen yläkerroksen vasemmalla puolella näkyy ruskea talo, ja siinä kahdeksan ikkunaa, yläkerrassa neljä, samoin alakerrassa.Niiden alla näkyy katos, jonka vsemmassa nurkassa näkyy sateliittiantenni. Meidän huoneemme on suoraan sen alla.

18.2.2025 Huominen aluksemme

19.2.2025
Ihan ensiksi VALTAVAN ISOT kiitokset pojalleni Jorille, joka lisäsi blogiin uusia välilehtiä ja laittoi tekstin ja kuvat ja kuvatekstit kronologiseen järjestykseen . Nyt blogia on huomattavasti helpompi lukea ja kuvatekstitkin ovat oikeassa kohtaa niin kuin Minna-Maija meille jo aamulla laittoikin asiasta viestiä. Kiitos, Jori! ❤️

Askeleita 13705.

Aamutoimien jälkeen kävelimme Seabreeziin aamupalalle. Minä söin vegeversion ja Pia otti kiwiaamiaisen. Tihkui tullessamme ja ei tihkunut lähtiessämme. Vietimme kahvilassa noin tunnin, 7.40-8.40. Seurasimme mielenkiinnolla ikkunanpesijän rauhallista työskentelyä ja muita vieraita.Ruoka oli hyvää ja edullista ja sitä oli vähän liikaa.

Kahvilasta kävelimme laivaterminaaliin (n. 7 min.) ja checkasimme laukut laivaan. Sitten läksimme lenkille, mutta Picton oli äkkiä kierretty ja olimme taas terminaalissa, jossa vietimme aikaa 9.00-10.20. Yksi eilen junassa tavattu pariskunta sattui paikalle terminaaliin ja juttelimme heidän kanssaan pitkään.

Laivaan pääsi noin 10.20 lähtien ja käveltävä matka oli pitkä. Otimme keulabaarista/kahvilasta hyvät paikat ja asetuimme taloksi. Laiva lähti jo 10.45 eli varttia ennen varsinaista aikaa.
Ihailimme saaristoa ja sumuisia vuoria, ja pääsimme tunnin seilauksen jälkeen avomerelle. Siinä vaiheessa pöytäämme oli jo istunut ruotsalainen pariskunta Norrtäljestä, jotka olivat vuokranneet asuntoauton ja olivat sillä liikkellä. A puhui heille ruotsia ja vaikka vähän ruosteessa olikin, ymmärsimme hyvin toisiamme. Perillä olimme jo 14.15, vartin aikataulusta edellä.

Haimme laukkumme hihnalta ja otimme ilmaisen sukkulabussin Wellingtonin päärautatieasemalle. No, se oli noin neljän minuutin matkan päässä. Saimme asemalta kartat ja Pian suunnistuksen ansiosta, löysimme suoraan perille hotelliin. Kävelimme matkan, joka ei ollut pitkä. Hotelli sijaitsee ihan hirveän jyrkän pikkumäen laella. Ette usko kuinka jyrkkiä katuja täällä on, San Fransiscokin kalpene….

Meillä on yksiö, missä on keittokomero (koneet ja astiat), moderni kylppäri, pienet erilliset ruoka- ja sohvanurkkaukset ja kuivaava pesukone!

En päässyt nettiin. Ärsytti. Huoneissa ei ollut puhelimia, joilla olisi voinut soittaa respaan kiukkuisen puhelun. Pakkasin läppärin ja puhelimen kainaloon ja menin respaan. Kävi ilmi, että ohjeissamme oli väärän tornin (n. 7-8 kerrosta?!) tunnus ja piti siirtyä kakkostornin wifiin, joka oli eri niminen kuin ohjeessa. Respan mies joutui tulemaan kanssasni meidän tornin aulaan tarkistamaan, että kaikki varmasti pelaa. Olin tehnyt selväksi, etten lähde minnekään ennen kuin wifi pelaa kaikissa härveleissä. Onnistuin äsken saamaan Piankin wifiin, lähettelemme päivän kuvia whatsappin kautta toisillemme.

Hotellilta kävelimme kymmenessä minuutissa Te Papa museolle, https://www.tepapa.govt.nz/ . Aukioloaikaa oli enää jäljellä noin 1,5 h, joten päätimme mennä sinne huomenna.

Kävelimme veden rajassa ja sitten keskustassa ja löysimme sekä hotellimme lähellä sijaistevan lenttokenttäbussin pysäkin että kivan cocktailbaarin drinksujamme varten. Baarista kävelimme kuubalaiskortteleihin ja päädyimme syömään meksikolaiseen ravintolaan. Jaoimme ensin juusto-maissikastikkeen ja nachokset ja lammaslihapullat tomaattikastikkseessa. Lihapullat olivat niin hyviä, että tilasiemme niitä toisenkin annoksen. Koko lasku juomineen noin 42 euroa eli 21 euroa per pää.

Maleksimme takaisin hotellille, jossa aloitamme kohta iltatoimet. Kello on nyt 19.39 paikallista aikaa.

Lessons learned:
1. Sängyn jakamisen lisäksi, olemme opppineet esim. lounaalla tai dinnerillä jakamaan annoksia. Saamme maistaa enemmän erilaisia ruokia emmekä tule liian täyteen ja lisäksi säästämme rahaa!
2. Monenkaan hotellin kylppäreissä ei ole koukkuja, joihin voisi pyyhkeitä ripustaa.
3. Vaatekaupat ja putiikit menevät kiinni viideltä yleisesti.
4. Wellington on kahvinjuojan mekka. Täällä on kolmisenkymmentä paahtimoa ja kahviloita on joka nurkalla.

5. Uudessa-Seelannissa tulee koko ajan kovaa. Hameen helmat nousevat vähän väliä korviin.......

19.2.2025 päivän selfie

19.2.2025 laivaterminaalin odotustila

19.2.2025 avomeri alkaa

19.2.2025 hotellin makkari

19.2.2025 huoneen kylppäri

19.2.2025 tuulinen Wellington, Te Papan edustalla

19.2.2025 Pia ja Corona -olut meksikolaisessa ravintolassa

19.2.2025 Anja tyytyväisenä meksikolaisessa ravintolassa

20.2.2025
Askeleita 17682.
Aamulla pesimme koneellisen pyykkiä ja annoimme lastin olla kuivurissa noin tunnin. Anjan osti liput valaiden ja delffiinien bongausretkelle, menemme retkelle Aucklandissa ensi sunnuntaina alkane kello 13.30. Ripustimme vaatteet kuivumaan ja löysimme kivan aamiaispaikan noin 100 metrin päässä hotellista. Söimme aamiaiseksi kuuden (!) pähkinän granolaa ja jugurttia ja tuoreita hedelmiä. Granolaa oli ihan liikaa ja ymmärsimme hyvvin, miksi annokseen kuului pieni kannullinen maitoa. Granolaa oli pakko kostuttaa, jotta sen sai syötyä. Leuat olivat ihan vinossa, kun pureksimme granolaa, ihan ei saatua kaikkea syötyä loppuun; leuat olivat maitohapoilla….

Aamiaispaikasta oli lyhyt matka Te Papa museolle, jota kiertelimme pitkään ja hartaasti. Maorit ovat alunperin Hawaijilta, mikäli ette tätä sattuneet tietämään.

Museolta kävelimme cabel carille, se pysähtyi kolmella väliasemalla. Rinne oli tosi jyrkkä ja aivan täynnä taloja. Otimme muutaman maisemakuvan ja painelimme sitten kohti ruusutarhaa kasvitieteellisessä puutarhasa. Polku vei meidät valtavan mäen alle (kävelyä vähintään 20 minuuttia jyrkkää alamäkeä) ja sitten uudestaan 1/3 ylöspäin kierrellen ja kaarrellen. Ruusutarhan kupeessa oli kahvila, missä otimme latet ja jaoimme aivan ihanan, herkullisen ja kostean cheese sconsin. Pia kyllästyi kuuntelemaan Anjan kehuja. Likat, se oli yhtä hyvä kuin äidin tekemät! Latet olivat lyhyitä (kupissa, ei lasissa tai mukissa) ja niin tujuja, että Anja luovutti neljän hörpyn jälkeen, Pia sai sen juuri ja juuri juotua, vaikka liian vahva se oli hänellekin.

Kävelimme keskustaan sataman päähän ja sieltä sitten keskustan toiseen ääripäähän. Metsästimme matkalla punaista cashmere villatakkia. No, eipä löytynyt. Törmäsimme kyllä junapariskuntaan, jonka näimme myös Pictonin satamaterminaalissa ja otimme yhteisen selfien rouvan puhelimella. Menimme taas Cuba Streetin ympäristöön ja katselimme ihmisiä ja kävimme muutamasssa kaupassa. Läksimme kävelemään meille uusia katuja ja löysimme kivan italiaisen ravintolan. Se aukesi vasta viideltä, olimme sen edessä jo 16.50, joten norkoilimme yhden sisustuskaupan ovesta sisään ja katselimme ympärillemme. Yritimme keskustassa ollessamme ostaa kahdesta eri kaupasta puisia hammastikkuja. Ei löytynyt. Kun kysyin niistä, meitä katsottiin melko oudosti. Mikä lie juttu. Pia käyttäytyy edelleen mallikkaasti eikä häneen ole tarvinnut vielä kertaakaan hermostua. Ehkäpä samaa voi sanoa Anjastakin?

Noin 17.02 olimme taas ovenkahvassa kiinni ja pääsimme sisään. Olimme ensimmäiset asiakkaat ja vajaan tunnin päästä reilusti yli puolet pöydistä oli miehitetty. Otimme molemmat lihapullia tomaatti-yrttikastikkseessa; lihapullia oli haudutettu kuusi tuntia. Spaghetti oli tietysti al dente ja ruokaa ihan liikaa. Se oli todellaa hyvää ja maistui aidolle italialaiselle kotiruualle. Anja lopetti aikaisemmin, koska oli eilen jäänyt ilman jälkiruokaa ja nyt sitä oli saatava. Valitsin talon omatekemää persikka-vadelmajäätelöä ja se oli todella, todella hyvää. Odotin yhtä palloa, sain kolme!

Wellington on kivan kokoinen kaupunki, keskustan kävelee leveyssuuntaan päästä päähän noin puolessa tunnissa. Täällä on aika siistiä.

Ravintolasta kävelimme hotellille, laitoimme kosteat pyykit takaisin kuivuriin ja ryhdyimme iltapuuhiin.

20.2.2025 päivän selfie Te Papassa

20.2.2025 maisema Te Papan ikkunasta

20.2.2025 hotellimme vieressä oleva kirkko, noin 30 metrin päässä

20.2.2025 maisema ylimmätä cable car asemalta

20.2.2025 cable car

20.2.2025 jyrkkä rinne täynnä taloja

20.2.2025 parlamenttitalo "Beehive"

20.2.2025 Pia ja uusi pusero

20.2.2025 Anja Nocolini's issä

21.2.2025
Askeleita 14836.

Rauhalinen aamu, ulos päästiin vähän ennen kymmentä. Tavoitteena oli tehdä täydennysostoksia, kuten esim. topseja, ibuprofeiinia, kasvojen pesuainetta. Samalla kävelimme ostoskatuja edestakaisin. Kauan kaipaamani vyökin saatiin ostettua. Tulimme hotelille kello 11.00 jälkeen, jätimme ostokset ja teimme check inin huomista lentoa varten.

Sitten kävelimme uimarannalle, alueelle, jossa emme olleet vielä käyneet. Ihmisiä oli muutamia uimassa. Tuuli oli kova ja osan iltapäivää satoi rankasti. Otimme muutamia kuvia rinteeseen rakennetuista taloista. Pia yritti saada Anjan nousemaan rinnettä ylös, mutta epäonnistui surkeasti. A kieltäytyi ehdottomasti jyrkistä nousuista ja liian lähelle luontoa joutumisesta.

Olimme varanneet kuubalaisesta Havanna -ravintolasta pöydän viideksi, mutta menimme sinne jo neljäksi, koska meillä oli kova nälkä ja aikaa oli tapettu sateessa muutama tunti. Olimme tietysti osan ajasta sadetta paossa drinkuilla. Keittiö aukesi vasta viideltä, joten meidät ohjattiin baarin puolelle ja otimme alkupalakasi lämmitettyjä (?), marinoituja oliiveja.

Pääsimme salin puolelle viideltä ja olimme ensimmäiset asiakkaat noin puolisen tuntia. Tilasimme neljä erilaista lautasta jaettavaksi: punajuuri-vuohenjuusto-raparperi-pistaasi, rapeaksi kuorrutettua kanaa joillain ihanalla kastikkeella, merenelävädumlinkseja hyvällä kastikkeella ja paahdettuporkkana- rucolasalaatti. Ruoka oli todella hyvää eikä vatsa tullut liian täyteen. Lounasta tai välipalaa emme tänään syöneet. Aamiainen syötiin kymmenen maissa.

Lämpötila putosi 20:stä 15:sta sateen jälkeen, onneksi olimme päivällä ottaneet untuvatakit kassiin mukaan. Tuuli oli illalla edelleen kovaa.

Palasimme hotellille noin 18.30 ja aloitamme kohta pakkaamisen ja huomisen reissun valmistelut. Pian hiukset on nyt pesty!

21.2.2025 päivän selfie

21.2.2025 taloja rannalla

21.2.2025 kirkko korkealla rinteellä

21.2.2025 rinnerakentamista

21.2.2025 Pia Yacht clubilla sadetta paossa

21.2.2025 Ravintola Havanna

21.2.2025 Havannan baarissa odottamassa, että ravintolan puoli aukeaa

22.2.2025

Askeleita 11962

Heräsimme 6.10, olimme aamupalapaikassa 7.05 ja söimme tuhdin aamiaisen. Kävelimme lentokenttäbussin pysäkille, noin 300 metriä aamiaispaikasta. Aamu oli Wellingtonissa tuohon aikaan hyvin rauhallinen ja viileä, n. 15 astetta.

Lentojenttäbussi kierteli rinteitä ja ajoi mäkiä ylös ja alas, matka kesti ehkä noin 20 minuuttia.
Kentällä printtasimme laukkutägit ja boarding passit itse ja laitoimme laukut hihnalle ja luimme laukkutägit itse viivakoodilukijlla. Helppoa!

Kenttä oli isompi kuin ihan pieni ja kaikilla on pääsy (kotimaan terminaali) sekä laukkuliukuhinoille että kaikiin kauppoihin, ravintoloihin, kahviloihin jne. Turvatarkastus oli vasta siellä, mistä portit alkoivat. Kukaan ei missäään vaiheessa pyytänyt passia tai edes boarding passia, eli kuka vaan olisi voinut matkustaa lipuillamme. Hyvin outoa. Omenat ja vesipullot sai ottaa mukaan, kaikki oli aivan liian rentoa tällaiselle sääntöjen rakastajalle.

Saavuimme noin 15 minuuttia etuajassa Aucklandiin, matka tuntuui samalta kuin bussi Lahden torilta kotiin, 10 minuuttia. Laukut tulivat nopeasti ja läksimme etsimään kulkuyhteyttä keskustaan. Ei ollut junia tai ratikoita. Näimem yhden nuoren miehen ja vanhemman naisen seisovan katoksen alla ja menimme kysymään heiltä, miten pääsemme kaupunkiin. Se olikin shuttlen noutolaituri, jonka voi tilata etukäteen ja se vie annettuun osoitteeseen. Kahdelta hinta 20 NZD ja yhdeltä 35 NZD. Päätimme kokeilla tätä. Minibussi tuli ja siihen oli kytketty pieni peräkärry laukkuja varten. Minibussi otettiin täyteen asiakkaita, siihen meni ehkä vartti, samalla rahastettiin. Jos maksoi käteisellä hinta oli se 20, mutta jos olisi maksanut kortilla, hintaan olisi lisätty 2,5% jotain maksua. Maksoimme käteisellä. Ja ei kun matkaan.

Porukkaa pudoteltiin matkan varrella kyydistä ja naiskuskimme pysähtyi kätevästi eri paikkoihin, kulmauksiin ja tien viereen. Sitten yksi nuori mies piti viedää yliopiston asuntolaan. Tänään oli juuri se päivä, kun KAIKKI opiskelijat palaavat Aucklandiin yliopiston asuntoloihin ja jouduimme aivan mahdottomaan ruuhkaan kampuksen läpi vievälle katupahaselle. Siellä ohjailtiin ihmisiä kamojensa kanssa eri asuntoloihin ja kaaos oli melkoinen. Tie kampuksen läpi on tänään poikkeuksellisesti yksisuuntainen. Kuskimme päätti tien lopussa, ettei pysty peräkärryllä nousemaan jyrkkää, mutkaista ulospääsytietä ja hän teki peräkärryineen päivineen u-käännöksen! Pääsimme ehkä sata metriä, kun liikenteenvalvoja tuli sanomaan, että katu on yksisuuntainen. Kuskimme huusi reippaasti, ettei hän pääse peräkärryn kanssa pois osoitettua tietä, koska se oli liian jyrkkä, mutta liikenteenvalvoja oli järkkymätön. Niinpä teimme taas aivan mahdottoman pienessä tilassa u-käännöksen ja oli todella, todella ahdasta. Pääsimme takaisin ulosajotielle ja kuin ihmeen kautta selvisimme ehjinä mäen päälle. Tiet olivat kuin serpentiiniä paikoin, lisäksi ylä- ja alamäkiä oli joka paikassa. Käännökset olivat 90-180 asetta ja mäet tosi jyrkkiä.

Meidät jätettiin viimeisinä pois, Hobson St 157 eteen. Matka oli kestänyt noin 75 minuuttia, lentokentältä on 19 km keskustaan. Olipahan seikkailu. Saimme huoneemme heti ja asetuimme taloksi. Kun tavarat olivat paikallaan, päätimme kävellä satama-alueelle. Siellä on Queen quay, Princess quay ja Viaductin satama vierekkäin. Princess ja Queen quayn alue on lähes pelkästään baareja ja ravintoloita. Tunsimme välittömästi olomme oikein kotoisaksi. Löysimme maanantain viinitarha-sight seeing -retken lauttalaiturin ja siinä ihan vieressä oli melkoisen hieno ravintola Botswana Butchery. Päätimme törsätä ja menimme sinne. https://botswanabutchery.nz/ Söimme pitkään ja nautinnollisesti. Paistetulle napsijalle tilasimme lisukkeiksi perunamuussia ja talon omaa slawta (vrt. coleslaw). Pia otti kalan kanssa sitruuna-ruohosipulivoita ja Anja tryffelibearnaisekastiketta. Muussin kanssa tarjottiin pitkään haudutettua sipulikastiketta. En ole ikinä maistanut niin hyvää kastiketta. Ihmisiä kulki ohi ja lautat lähtivät Waiheken saarelle . Satamassa oli parkissa myös Cunard -varustamon Queen Anne -alus, https://www.cunard.com/en-au/cruise-ships/queen-anne/0 . Katsokaa innokkaimmat kuvia, on se hieno sisältä! Jälkkäriksi söimme aivan liian hyvät Tarte Tatinit ja posituimme maksettuamme erittäin tyytyväisinä itseemme ja elämäämme.

Lähdimme kävelemään Quay Streetiä pitkin kohti Viaductin satamaa. Ihmisiä oli ihan hirveästi; sää oli mitä parhain ja lauantai-iltäpäivä kaikilla (melkein) ilmeisesti vapaata plus turistit päälle. Satama oli ihan siinä vieressä ja kiertelimme aluetta etsimme huomisen valas- ja delffiinien bongausretken laituria. Löytyihän se, kun olimme kiertäneet satama-alltaan toiselle puolelle ja näimme laituripaikan vastapäätä. Laiturien numeroita ei näkynyt kuin veden puolella?! Koko alue/satama, siis ihan koko alue, oli pelkkää ravintolaa ja baaria ja kaikki ihan täysi ja meno melkoinen. Kello ei ollut kuuttakaan?!

Koko matka hotellista satamiin oli alamäkeä, oli aika palata hotellille ja kiivetä ylämäkeen. Kävelimme toooosi hitaasti ja onneksi emme rasittuneet liikaa. Matka satamaan on noin 1,5 km.

Lista huomioista, joita emme ole muistaneet aiemmin mainita:
1. Wellingtonissa oli ihan hirveän monta isoa kirjakauppaa.
2. Lentokentillä kadulta pääsee matkalaukkuhihnoille suoraan ja myös muiden palveluiden pariin.
3. Olemme olleet eri kaupungeissä eri määriä öitä. Ihan pinessä paikassa, esim. Pictonissa, yksi yö riittää hyvin. Isossa kaupungissa 3-4 riittää mianiosta, kolmekin, jo sei ole retkiä varattuna.
4. Boarding passia kysyttiin vasta Portilla, ei turvatarkastuksessa tai laukkuja jättäessä.
5. Koneissa on hirveän hasukat teemoitetut turvallisuusviedot. Tänään teeman oli koripallo ja joku eriitäin kuuluisa koripalloilija oli pääosaas. Siinä pelin tiimellysksessä näytetään, miten turvavyö laitetaan, tai palestusliivittai happinaamarit. Nauroimme kippurassa muutamassa kohdassa. Siitä jäi positiivinen mieli, vaikka kaikki käytiin tarkkaan läpi.

22.2.2025 päivän selfie lentokentällä

22.2.2025 lentokentällä Harry Potter propseja

22.2.2025 Auckland City hotellin makkari

22.2.2025 Auckland City hotellin pieni peruskylppäri

22.2.2025 päivän kiwi

22.2.2025 sadevesiviemäri

22.2.2025 Botswana Butchery, Pia ja samppis

22.2.2025 Botswana Butchery, Anja ja samppis

22.2.2025 napsija lisukkeineen

22.2.2025 Tarte Tatin

23.2.2025

Askeleita 10627.

Aamutoimet toimitettiin hyvin rauhalisesti ja siten läksimme etsimän aamiaispaikkaa. Aivan hotellimme läheltä löytyi parkkitasanne, joka oli täynnä ravintoloita, kaksi oli auki. Tilasimme annokset missä oli paistettua halloumia, munakokkelia, avotulella kypsennettyä broccolinia, taatelichutneytä ja talon gluteenitonta siemenleipää. Hyvää oli eikä yhtään rasvaista.

Palasimme hotellille hakemaan sadeponchot, koska tihku,i vaikkei koko päivänä pitänyt sataa. Kävelimme rauhakseen kohti satamaa ja menimme yksiä rullaportaita ylös jonkinlaiseen rakennuskompleksiin, mikä oli ihan täynnä kahviloita ja ravintoloita. Ne olivat melko täysiä ja kello oli jotain 10.30-11.00.

Tupshadimme ulos Quay Streetille ja käväisimme lahjakaupassa katsomassa mitä lisätulaisia ostaisimme tiistaina. Sitten lampsimme satamaan ja teimme siellä pitkän lenkin ja A söi kinuskijätskiä, lapsen annoksen.

Palasimme satamaan ja norkoilimme laituri yhdeksän kupeessa. Kun action alkoi, meidät laitettiin jonoon ja jokaiselle annettiin boarding pass kaulan ympärille roikkumaan, kun nimi oli löytynyt ilmoittautujalistalta. Sitten käytiin turvallisuusohjeet läpi; aina pitää olla kolme kohtaa jossain kiinni veneessä (jalat lattialla ja käsi kaiteella tai tangossa), lapsia ei saa yksin päästää minnekään jne. Järjestäydyimme jonoon ja sitten pääsimme veneeseen. Boarding passit piti antaa henkilökunnalle. Paatti ei ollut kovin iso, matkustaja oi 98 plus neljän hengen naismiehistö, kipparia myöten. Läksimme matkaan noin 10-15 minuuttia aikataulusta jäljessä.

Ajoimme hyvää nopeutta noin tunnin ja sitten näimme ensimmäsiet siniset pingviinit aika kaukana. Hieman myöhemmin näimme delffiiniparven, josta osa tuli uimaan veneen keulan kupseeseen. Siitä ehkä noin puolen tunnin päästä näimme ensimmäsien valaamme, se oli mahtava näky, vaikka kyseessä oli vain 15 metrinen valas. Neljän ja puolen tunnin aikana näimme useamman valaan, aika monta pingiiviniä, usean delffiiniparven ja osalla oli poikasia. Olimme erittäin tyytyväisiä kaikkeen ja koko retkeen. Kaksi miehistön jäsentä oi myös meribiologeja ja saimme paljon nippelitietoa eri eläimistä. He myös raportoivat jokaisen näkemämme eläimen/parven. Erilaisia merilintuja oli myös paljon liikkeellä. Vene oli juuri tuo mikä näkyy netisivuillla: https://whalewatchingauckland.com/

Palasimme kovaa vauhtia satamaan, olimme edelleen aikatulusta vartin myöhässä. Löysimme satamasta rauhallisen italialaisen ravintolan https://savor.co.nz/bivacco ja söimme aivan ihanan herkullisen braised lamb pansotti -annoksen. Siinä oli viisi pastatyynyä (pyöreää), jonka sisällä oli hyvin maustettua nyhtölammasta. Jälkkäriksi otimme mansikka -pistaasi semifreddon, joka oli käytännössä iso täytekakkupala. Kakkuktaikinassa oli pistaasia ja mansikkatäyte oli mansikkaparfaita. Palat olivat niin isoja, etemme saaneet niitä ihan loppuun syötyä.

Kävelimme satamasta taas hotellille, jonne saavuimme reilusti kahdeksan jälkeen eli aika myöhään.
Päivä oli tosi kiva ja kävi säkä, kun näimme kaikkia eläimiä. Ei mennyt rahat hukkaan! Anjalle ei tullut yhtään paha olo veneessä, pilleri toimi mallikkaasti (Postafen).

23.2.2025 päivän selfie

23.2.2025 päivän delfiini, näimme myös isoja parvia, jotka seurasivat venettä, mukana myös poikasia

23.2.2025 perätyrskyt paluumatkalla

23.2.2025 paluu satamaan nostosillan alta

23.2.2025 satama-allas

23.2.2025 päivän kiwi

24.2.2025
Askeleita 14225.

Herätys kello 6.10, aamiaisella kello 7.05, satamassa 8.20. Jonotimme lautalle puolisen tuntia ja se tulikin aika täyteen. Se lähti ajallaan kello 9.00, menomatkalla poikkesimme Davenportissa hakemassa kyytiläisiä ja sitten seilasimme Waiheken saarelle. Lautta oli perillä noin 10 minuuttia aikataulusta jäljessä. Olisimme voineet ottaa 10.00 lautan ja olla perillä 10.40, mutta emme halunneet riskeerata lautan myöhästymistä.

Vaelsimme sataman tuntumassa vajaat puoli tuntia ja sitten löysimme satamasta oppaamme Calebin, joka ohjasi meidät bussiin odottaamaan. Päivä oli kuuma ja bussi umpijäähdytetty, palelsi. Kävi ilmi, että 10.00 lautta oli myöhässä 20 minuuttia, joten meidät vietiin pittoreskin kylän keskustaan jaloittelemaan ja sieltä ajoimme ensimmäiselle viinitilalle. Myöhäisemmällä lautalla saapuneet tuotiin sinne toisella busilla ja kaksi ryhmää tekivät ensimmäisen tastingin yhdessä Cable Bayn viinitilalla https://cablebay.nz/ . Maistelimme kolme viiniä, tykkäsin vain roseesta, mitään en tainut juoda loppuun, annokset olivat ehkä noin 3-4 cl. Meillä oli räväkkä italiainen naissommellier. Pia tykkäsi samasta eniten. Saimme vierailla omistajien viinikirjastossa ja tynnyrihuoneeseen näimme ikkunasta.

Tastingin jälkeen meidät jaettiin oikeisiin ryhmiin ja seuraava kohde oli Batch Winery https://www.batchwinery.com/ , jossa söimme lounaan. Siellä ei ollut tastingiä. Otimme Pian kanssa lounaaksi lohta, vihreitä papuja paahdetun paprikakastikkeen kera. En tykännyt lounaasta, mutta se ajoi asiansa. Jaoimme pöydän kuuden amerikkattaren kanssa ja äimistelimme heidän ruokajuomiaan; oli Bailey’sin kermalikööriä, erilaisia makeita cocktaileja ja makeita mehuja. Kaikilla oli kynnet (käsien ja jalkojen) viimeisen päälle, samoin ripest. Tunsimme itsemme veneen alta reväistyksi, mutta onneki keksimme pitää aurinkolasit nenällä koko lounaan ajan. Vähän siinä smalla talkattiin, he olivat viettämässä kolmen naisen synttäreitä javiipyivät 10 päivää. Osa käy Austrlain puolella. He kyllä kertoivat,mistä ovat kotoisin, mutta Pian ja minä emme muista enää. Taisi olla joku A:lla alkava osavaltio.

Kolmas kohde oli Stonyridge vineyard https://stonyridge.com/ . Siellä maistelimme viinejä oliivilehdossa, päivä oli kuuma ja sommelier oli nainen Skotlannista. Pidin eniten valkoviinistä, jota en arvannut Chardonnayksi, se oli hyvin voinen ja popcorninen!? Pia piti eniten punaviinistä. Maistoin omaani ja kaadoin loput nurmikolle.

Neljäs kohde oli Mudbrick vineyard https://mudbrick.co.nz/ , tosi hienoksi rakennettu, paljon eri rakennuksia. Siellä pidettiin viime vuona 137 häät ja jos viikonloppuja on 52 vuodessa , voitte laskea, miten suosittu paikka se on häille. Tasting pidettiin limettipuutarhassa seisaalleen. Viinejä oli neljä ja Anja maistoi kaikkia ja kaatoi loput maahan, piti hieman roseesta, muista ei. Pia tykkäsi punkusta.

Kaikki viinitilat ovat boutique tiloja, vuosituotanto osassa ainakin noin 60 000 pulloa. Maisemat olivat joka tilalla henkeäsalpaavat.

Jonotimme lautalle taas vajaat puoli tuntia, ihmisiä oli tosi paljon. Onneksi mahduimme mukaan. Taas koukattiin Davenportin kautta ennen Downtowniin saapumista. Anja pilkki koko matkan. Pahoinvointipilleri väsytti. Pia tarkkailli innokkaasti ympäristöä ja ihmisiä.

Satamasta lähdimme etsimään keskustan tuntumasta ruokapaikkaa. Mitään ei oikei löytynyt (“kaikki” ravintolat ovat satamassa), joten päädyimme paremman puutteessa Brit -nimiseen pubiin. Ruoka oli ultrarasvaista, Anja ei tykännyt ollenkaan, Pia jätti kohteliaasti valittamatta. Söimme leivitetyt kanaschnitzelit, joiden päälle oli ympätty tomaattikastiketta, savukinkkua, parmesaanijuustoa JA sulatettua mozzarellaa. Annokseen kuului ranskikset ja kaali slawta ultrarasvaisessa ja suolaisessa kastikkeessa. Huh, huh.

Palasimme hotellille seiskan pintaan ja aloimme iltatoimiin: Pia meni suihkuun ja Anja alkoi kirjoittaa blogia.

Unohdin mainita, että eilen minulta paloi iho noin sentin levyiseltä alueelta hiusrajassa. En ollut laittanut tarpeeksi huolellisesti aurinkorasvaa, myös niskan sivuilta paloi pienet siivut. Tänään sitten rasvattiin kaikki todella huolellisesti.

Huomenna “vapaapäivä”, mitään tarkkaa ohjelmaa ei ole tiedossa.

24.2.2025 päivän selfie

24.2.2025 lokki lepää

24.2.2025 pingviinit ja selfiekeppi kylällä

24.2.2025 tyylikäs entré

24.2.2025 viinikirjasto

24.2.2025 Batch winery: virallinen muotokuva

24.2.2025 Anja värikkäässä mekossaan, jota useampi kommentoi

24.2.2025 iloiset maistelijat

24.2.2025 päivän Miss Maailma -kuva

24.2.2025 viiniköynnöksiä

25.2.2025

Askeleita 16142.

Söimme aamupalan hotellin yhteydessä olevassa kahvilassa yhdeksän huitteilla. Olemme hieman kyllästyneet isoihin “purtaviin” aamiaisiin. Pia otti teetä, Anja laten ja P söi juusto-kinkkutoastien ja A kanatoastien. Se riitti oikein hyvin. Läksimme ostoksille tavoitteena löytää loputkin tuliaiset.

Menimme taas osittain uusia katuja, joita emme olleet aikasemmin kävelleet. Tuliaisia kertyi kassillinen plus A osti kaksi mekkoa.

Söimme lounaaksi vesimeloni-fetasalaatin kotona leivotun focaccian kanssa. Se riitti hyvin ja oli ihanan raikas, mintun lehdet salaatissa auttoivat asiaa. Oli lämmin päivä +25C. Luvattua sadetta ei tullut missään vaiheessa, ihan turhaan kannettiin sateenvarjoja mukana.

Palasimme ehkä kahden maissa hotellille ja keräsimme ostokset ja kirjoitimme nimet tuliaisiin, niin, että muistaa, kelle mikäkin on tarkoitettu. A teki huomisen lennon check inin ja sitten pakattiin alustavasti.

Kävelimme takaisin satamaan ja söimme toistamiseen saman annoksen Bivacco ravintolassa. Tarjoilija muisti meidät ja meilä oli oikein mukavaa. Otimme jälkkäritkin, nyt erit kuin ensimmäisellä kerralla. P otti tiramisun ja A normaalista poiketen suklaatorttua mustaherukka ganachella. Söimme pitkään, hitaasti ja hartaasti. Pastan kyytipojaksi otimme lisukkeena punajuurta ja saksanpähkinäkreemiä.

Kävelimme hitaasti takaisin hotellille (ylämäkeä koko matka) ja nyt aloitamme kohta iltatoimet. Brisbaneen on luvattu huomiseksi +30 astetta, joten vaatteet pitää valita sen mukaan. Hotellimme on niin keskellä kaikkea kuin vain mahdollista, ainakin kartan mukaan.

Herätys huomenna 5.15, lentokenttäbussi viereisestä korttelista 6.30, aamiainen kentällä, kone lähtee 9.20 ja perillä Brisbanessa, jos kaikki menee hyvin, kello 9.55 paikallista aikaa.